head

Kuvauskalusto:
Nikon D300
18-55mm f/3.5-5.6G AF-S VR DX Zoom-Nikkor
Nikkor 85mm f/1.8D
Nikkor 80-200mm f/2.8D AF-S
Tamron 18-200 mm F/3.5-6.3 XR Di II

Kuka olen?
Olen vuonna -91 syntynyt harrastelijakuvaaja Etelä-Pohjanmaalta. Olen kevään -10 ylioppilas ja pidän tällä hetkellä välivuotta töitä tehden. Töiden jälkeinen vapaa-aikani kuluu lähinnä koirien kanssa harrastaessa tai hevostallilla - totta kai kameran ollessa lähes aina mukana!

Mistä kaikki lähti?
Vielä muutamia vuosia sitten minulla ei ollut aavistustakaan valokuvauksen saloista. Kuvasin muistoja koirista HP:n Photosmart R717:llä. Keskustelufoorumeilla aloin kuitenkin yhä useammin törmätä hienoihin koirakuviin, jolloin innostus parempia kuvia kohtaan heräsi vähitellen. Ostin Canon Powershot S3 IS:n vuoden -07 alussa olettaen, että paremmalla kameralla saan automaattisesti hyviä kuvia. Eihän se tietenkään niin ollut. Alun turhautumisen jälkeen etsin tietoa valokuvauksesta, seurasin keskusteluja foorumeilla ja keräilin tietoja ylös. Lopulta osasin aina vastata foorumeilla esitettyihin helppoihin kysymyksiin valokuvauksen perusasioista.

Jonkun aikaa harjoittelin S3:n kanssa, mutta tietojen ja taitojen karttuessa aloin kaipaamaan järjestelmäkameraa. Niinpä syksyllä -07 ostin Nikon D40X:n. Tuon jälkeen ei ole ollut paluuta aikaan, jolloin en valokuvauksesta mitään tiennyt. Edelleen on paljon, paljon opittavaa enkä voi sanoa osaavani enempää kuin perusasiat, mutta juuri siksi valokuvaus vie mennessään – aina on uutta opeteltavaa!

Loppuvuodesta -08 vaihdoin jälleen kameraa, koska D40X:stä puuttui automaattinen tarkennusmoottori ja tuntui, etten saanut kamerasta enää juuri mitään irti. Kameravalinta oli selvä ja vähän myöhemmin posti toi hyväkuntoisen, käytetyn Nikon D300:n. Jälleen tuli huomattua se, että parempi kamera ei välttämättä tarkoita parempia kuvia – harjoiteltavaa oli mielettömän paljon ja meni kauan, ennen kuin sain ainuttakaan julkaisukelpoista kuvaa otettua.

Millainen valokuvaaja olen?
Nykyään katson elämän jokaista hetkeä kuin kuvaa. Mietin, millaisena tilanteen saisi ikuistettua ja millainen tunnelma kuvaan sopisi. Valokuvaus on parhaimmillaan rauhoittumista kiireisen arjen keskellä ja tärkeiden asioiden ikuistamista; kuljetankin kameraani mukana lähes joka paikassa.

Valokuvaus on mielenkiintoinen harrastus, koska koko ajan voi oppia uutta, mutta toisaalta pelkillä perusasioillakin pärjää pitkälle. Olen valtavan iloinen onnistuessani ja hyvä kuva motivoi jatkamaan. Epäonnistuneen kuvan jälkeen ei vaivu epätoivoon vaan haluaa yrittää uudestaan. Kehitystäkin on helppo seurata omista kuvistaan!

Tilannekuvat ovat suosikkejani! Rakastan kuvia, joissa on vauhtia ja hauskuutta. Liikkuvan kohteen kuvaamisessa on myös toisenlaista haastetta kuin poseerauskuvissa.

Olen ottanut osaa myös muutamiin valokuvauskisoihin: kerran voittaen ja kerran sijoittuen kymmenen parhaan joukkoon kisassa, jossa oli yli 20 000 osallistujaa. Kuviani on ollut myös lehdissä ja yksi kuva on päätynyt Hevosmaailma-lehden kanteenkin!

Tekstit © Kati Kuvat © Taija L
Kopiointi Suomen Tekijänoikeuslain nojalla kielletty!